Onko elämänmuutos itsekästä?

shutterstock_249469894Kirjamme Elämänmuutos – 11 tositarinaa ihmisistä käännekohdissa ilmestyi 10.8. Kirjaan liittyen olen käynyt medioissa keskustelemassa aiheesta. Keskustelu on ollut hyvää ja on mielenkiintoista kuulla, mitä ihmiset pohtivat eniten elämänmuutoksissa ja millaisia kysymyksiä esitetään. Mielenkiintoista on tietysti myös kuunnella miten niihin tulee itse milloinkin vastattua 🙂 Nostan seuraavaksi blogissani muutaman suositun kysymyksen esille ja avaan niitä vähän enemmän.

Usein kysytään, onko elämänmuutoksen tekeminen itsekästä? Vastaukseni perusteluineen kuuluu näin: Ei, elämänmuutos ei ole itsekästä, mutta se voi alussa näyttää toisista ihmisistä siltä.

Ja sitten niitä perusteluja

Me emme kukaan tiedä miten toinen ihminen kokee elämänsä. Tiedämme toki jotain hänen historiastaan ja tunteistaan, mutta tiedonjyväsistäkin huolimatta, on kokonaisuuden hahmottaminen ja toisen saappaissa seisominen meille silkkaa arvaamista. Pystymme katsomaan maailmaa ainoastaan oman käsityksemme kautta (ja tämä on neurotieteellinen fakta), vaikka tarkoituksemme olisikin pyhä, eli täysi ymmärrys ja eläytyminen toisen asemaan. Elämänmuutos näyttäytyy joskus ulkopuolelle itsekkyytenä, koska käsitys siitä on toisilla usein hyvin sirpaleinen tai jopa väärä.

Jos tarkastelemme itsekkyys-kysymystä myös peilaten ympäristöä, kumpi on itsekkäämpää?:

  • Muuttaa omaa elämäänsä ja toimintaansa niin, että voi olla aidosti tyytyväisempi ja kokea enemmän tasapainon ja merkityksellisyyden tunteita elämässään?

vai…

  • Pyytää toista jättämään tärkeä muutos tekemättä, ja jäämään entiselleen, koska se olisi pyytäjälle itselleen helpompaa (monesta eri syystä) tai koska hän itse pelkää kyseistä muutosta omassa elämässään?

Jos elämänmuutoksesta haaveileva haluaa terveemmät elämäntavat ja aloittaa siihen tähtäävän kuntoilun ja jättää taakseen paheensa, onko hän itsekäs? Vai onko itsekäs kenties hänen puolisonsa, joka tuntee syyllisyyttä, koska ei itse halua muuttua ja estää toistakin muuttumasta valittamalla tai pelottelemalla toista muutoksesta? Ketä se palvelee, jos muutosta kaipaava jättää unelmansa toteuttamatta toisen vuoksi ja kuka on silloin itsekäs? Valitettavan usein tällaisen tapauksen lopputuloksena on kaksi tyytymätöntä, joista toinen tuntee syyllisyyttä ja toinen on marttyyri. Ja niin hassulta kuin se kuulostaakin, siitä marttyyristäkin tulee usein itsekäs, joka on kiintynyt omaan surkeuteensa.

Ja sama on työn kanssa. Onko työpaikkaa vaihtava ihminen itsekäs, jos hän haluaa muutoksen, jotta voisi toimia elämässään enemmän omilla vahvuusalueillaan ja ehkä intohimonsa parissa? Vai onko se hänen kaverinsa, joka pelottelee ja vähättelee toisen unelmia ja muutostarvetta, koska ei itse koe tyytymättömyyttä tai toisen muutos aiheuttaa hänelle itselleen tietoisuutta omasta epämukavuudestaan ja tarpeestaan harkita omaa uraansa? Kuka voittaa, jos ihminen jää työhön, josta ei pidä?

Jos tarkastelemme muutoksessa myös muiden toimintaa, huomaamme miten usein ympäristö haluaa estää ihmistä muuttumasta omista moninaisista syistään. Se on täysin inhimillistä, koska toisenkin muutoksessa koetaan epävarmuutta ja pelkoa, jos se liippaa jotenkin omaa elämäämme. Olemme laumaeläimiä ja miellyttämisen paineet kasvavat joskus hyvinkin suuriksi. Silloin jäämme usein paikoillemme, koska yksin ja ilman tukea muutos on meille hyvin paljon vaikeampaa.

Toki elämänmuutos voi mennä alussa ”överiksi”. Niin käy monelle. Väittäisin kuitenkin, että ylilyönnit johtuvat usein juurikin siitä vastustuksesta, jota muuttuja voi joutua kohtaamaan ympäristössään. Mitä enemmän ympäristö vastustaa sisimmässään muutokseen motivoitunutta ihmistä, sitä enemmän hän haluaa tehdä muutoksesta itselleen näkyvää, jotta hän pysyy suunnitelmassaan. Ylilyönnit ovat silloin enemmän kuin todennäköisiä. Tällöin tarvitaan sitä tärkeää anteeksiantoa ja itsemyötätuntoa, jotka auttavat ihmistä toipumaan. Näistä ylilyönneistäkin palaudutaan kuitenkin onneksi yleensä sille hyvälle kohtuuden polulle.

Rauhassa tehty elämänmuutos vaatii valmistautumista. Sen lisäksi sitä auttaa ympäristön tuki, puolison tsemppaus, ystävän kannustus ja työyhteisön joustavuus, koska muutos tuo mukanaan myllerrystä. Jokin vanha korvataan jollakin uudella ja se riipaisee aina. Riipaisemisen tunteita taas selittävät monenlaiset normaalit aivoissamme tapahtuvat neurologiset ilmiöt, joita muutoksessa tapahtuu.

Yleensä elämänmuutoksen taustalla on perimmäisenä tarve elää merkityksellistä ja parempaa elämää ja löytää näin tapa ja voimavarat tuoda tähän maailmaan oma panoksensa, joka on jotain hyvää ja arvokasta. Harvemmin ihmiset haluavat ideologioissaan tuhota lajilleen tyypillistä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja lauman hyvinvointia.

Oikeasti itsekkäitä elämänmuutoksia on toki myös olemassa, koska on olemassa myös hyvin itsekkäitä ihmisiä. Niiden kohdalla puhutaan kuitenkin sellaisista muutoksista, joita en laskisi niihin elämänmuutoksiin, joissa tapahtuu myös ihmisen henkistä kasvua ja kokonaisvaltaista eheytymistä. Ja ihan pienenä knoppitietona: Psykopaattien osuuden arvioidaan (tutkimuksesta riippuen) olevan koko ihmiskunnassa 2-5%, joten aivan kaikki eivät tavoittele elämässään terveitä ja myös toisia kunnioittavia tapoja elää.

ikkuna

Mirvan kuva ©sofiaamberla

Lopuksi vielä pari kysymystä pohdittavaksi:

Jos toisen tai oma elämänmuutoksesi tuntuu itsekkäältä, millä aikajänteellä tarkastelet muutoksen tavoitteita ja vaikutuksia?

Kenen elämää me voimme elää ja kuka siitä on vastuussa?

Seuraavaksi pohdin jotain toista elämänmuutoksissa puhuttavaa kysymystä, vinkkejä otetaan vastaan 🙂

Ihanaa viikonloppua,

Mirva

 

 

Liekki blogi keskittyy mielenharjoittamiseen valmennuksellisten teemojen ja ajankohtaisten asioiden kautta.

Mirva Mäki-Petäjä on Liekki Coaching Oy:n omistaja ja yrittäjä, esikoiskirjailija, mentaalivalmentaja, LCF Life Coach®, Neuro Coach ja Mindfulness Coach.

EtukansiElämänmuutos – 11 tositarinaa ihmisistä käännekohdissa -kirja julkaistiin 10.8.
Tilaa kirja:

Adlibris tästä.

Suomalainen tästä.