Hiljaisuuden retriitti Villa Mandalassa

Miltä sinusta tuntuisi olla kaksi päivää täysin hiljaa, koskematta ketään, katsomatta silmiin, ilman älyvempaimia, kirjoittamista tai lukemista, vain oman itsesi kanssa, omaa mieltäsi tarkkaillen? Uskotko, että kokisit hiljaisuuden hemmottelevana hyvinvointilomana vai jonain ihan päinvastaisena? Et tiedä ennen kuin kokeilet.

KylttiOlin viime viikolla reilut kaksi päivää kestävässä hiljaisuuden retriitissä Villa Mandalassa Loviisassa. Retriitti kuuluu Mindfulness CFM® -koulutukseen. Nyt, muutama päivä retriitin jälkeen, nousee yksi kysymys toistuvasti mieleeni: Milloin pääsen uudestaan retriittiin?

Minä olen luonteeltani kohtuullisen puhelias tyyppi. Toki vanhetessani sanomiseni määrä on onneksi vähentynyt. Usea kuvailee minua ekstrovertiksi ja iloiseksi ihmiseksi. Olen sosiaalinen ja helposti lähestyttävä. Sisäisesti olen silti selkeästi introvertti ja oman tilan tarpeeni on kohtuullisen suuri. Sosiaalisten tilanteiden jälkeen olen usein hyvin väsynyt. Useista piirteistäni päätellen, voisinkin määritellä itseni marginaaliseen ulospäinsuuntautuneiden erityisherkkien ryhmään. Hiljaa oleminen on, vastoin useiden aavistuksia, minulle helppoa ja nykyisin yksinyrittäjänä välillä erittäin arkipäiväistä.

Elän tällä hetkellä kuitenkin niitä kuuluisia ruuhkavuosia, jolloin oman tilan ottaminen on suhteellisen hankalaa. Ruuhkavuosiinhan kuluu usein pienet lapset, paljon töitä ja harrastuksia, sitä kuuluisaa metatyötä ja yleensä kiireisen ja vastuullisen yhteiskunnallisen osan täyttämistä. Paitsi, että minä tavallaan lopetin kaksi vuotta sitten tuossa kuuluisassa oravanpyörässä juoksemisen. En tietystikään hypännyt yhteiskunnan ulkopuolelle, mutta pysähdyin tietoisesti ja opettelin automaattisen suorittamisen vähentämistä ja uuden tavan elää.

Tämä hiljaisuuden retriitti oli minulle lajissaan ensimmäinen ja odotin sitä kuin lapsi jouluaattoa – sillä saisin vihdoinkin sitä omaa tilaa. Retriittiin valmistautuessani huomasin, että suorittamisen kanssa on kuitenkin vielä paljon tekemistä. Pakkasin liikaa vaatteita, koska eihän Suomen kesässä voi olla varma, paistaako aurinko vai tuleeko pikku pakkanen. Minä olin varautunut ”kaikkeen”, vaikkei siihen voikaan varautua. Jonkinlaista turvan illuusiota on pakkaamisessani kuitenkin havaittavissa.

Ladon ovi Retriitissä me valitsimme olla täysin ja ainoastaan oman itsemme kanssa, tarkkaillen mieltä ja kehoamme. Olimme tietoisesti valinneet tuon mahdollisuuden olla eristyksissä ruuhkavuosista, velvollisuuksista ja kiireestä – tilan, jossa kukaan ei voisi vaatia meiltä mitään – emme toivottavasti edes me itse.

 

Tämä hiljaisuuden retriitti oli minulle lajissaan ensimmäinen ja odotin sitä kuin lapsi jouluaattoa – sillä saisin vihdoinkin sitä omaa tilaa.

Harjoitimme retriitissä mindfulnessia, eli hyväksyvää, tietoista läsnäoloa sellaisessa rauhassa, jota tässä maailmassa harvemmin saa koskettaa. Hiekkatien päässä, visuaalisen ja tuoksuvan luonnon keskellä, metsän ja pellon ympäröiminä, kauniin sekä taidolla vanhaa rakentamistapaa kunnioittavan Villan ja muiden tunnelmallisten rakennusten sylissä. Hiljaisuuden keskellä, jota säesti vain ohjaajamme meditaatio-opasteet, satunnaiset äänet keittiöstä, raju kesämyrskyn vinkuna sekä pääskysten viserrys ja kukon kiekuminen kaukana pellon takana, tuulen laannuttua. Välillä hiljaisuus oikein kumisi korvissa.

Jos mindfulness on sinulle hieman uudempia asia, kerron siitä muutamia perusasioita. Mindfulness on eräänlaista tunteen ja kehon yhteyden harjoittamista. Sen juuret ovat zen-buddhalaisuudessa, mutta itse mindfulness ei ole mitään uskonnollista eikä ismi. Se on rentoutus- ja stressinhallintajärjestelmä. Se on eräänlaista meditoimista, mutta erona meditaatioon siinä ei pyritä tyhjentämään mieltä, vaan huomaamaan mitä juuri tässä hetkessä minussa tapahtuu ja päässäni liikkuu, arvioimatta tai arvostelematta mitään.

MindfulnessMindfulnessin harjoittamisen peruspilarit ovat

Arvostelemattomuus

Mielellämme on taipumus arvottaa kokemuksiaan. Kokemuksemme ovat mielellemme joko hyviä, huonoja tai samantekeviä. Arvostelemattomuus tarkoittaa sitä, että me tulemme tietoiseksi mielemme arvottamisesta. Arvottamista ei ole tarkoitus lopettaa, koska se ei ole mahdollista. Tärkeää on vain havainnoida miten mielemme arvostelee automaattisesti ”tämä on tylsää”, ”tämä on kivaa” tai ”asentoni on hankala”. Tietoisuus mielemme arvottamisesta on silmiä avaavaa.

Kärsivällisyys

Havaintomme nykyhetkestä hautautuvat usein ajatustemme alle. Ajattelemme menneisyyttä tai tulevaisuutta ja arvotamme niitäkin mielessämme. Kärsivällisyydellä tarkoitetaan mielen vaeltamisen tiedostavaa hyväksymistä, koska se on mielen luonne. Vaikka me emme voi pysäyttää mieltämme harhailemasta, me voimme hyväksyä ajatukset sellaisina kuin ne tulevat, ja luottaa, että niillä kaikilla on tarkoitus omassa kasvussamme. Perhosen kuoriutumistakaan ei voi kiirehtiä, kotilo aukeaa ajallaan.

Aloittelijan mielentila

Me luulemme usein tietävämme jo ajatuksemme ja sen miten asiat ovat. Kuvittelemme, että olemme kokeneet jotain samaa jo ennenkin. Se ei ole totta. Kaikki hetket ja kokemukset tulevat meille aina ensimmäistä kertaa. Vaikka olemme tehneet saman harjoituksen ennenkin, nähneet tutun ihmisen ennenkin tai pilvien purjehtivan taivaalla, me emme ole tosiasiassa nähneet tai kokeneet tuota samaa hetkeä tai näkyä koskaan aikaisemmin. Kaikki hetket ovat ainutkertaisia ja erilaisia. Me vain näemme kaiken muistojemme ja asenteidemme kautta, emmekä niin, kuin ne sillä hetkellä todellisuudessa ovat. Aloittelijan mielentilaa harjoittaessamme me harjoitamme kohtaamaan aistimuksia sellaisina kuin ne sillä hetkellä ovat, ilman oman kaikkitietävän mielemme ohjausta.

Luottamus

Itseen, omaan viisauteen ja hyvyyteen luottaminen on tärkeää mindfulnessin harjoittamisessa. Me kyseenalaistamme usein tunteitamme tai ajatuksiamme asioista, koska jokin toinen ihmisryhmä tai yleinen käsitys asiasta poikkeaa omastamme. Meidän tulisi luottaa siihen, että kaikki tunteemme ovat sillä hetkellä tärkeitä viestejä. Me emme voi tulla kenenkään toisen kaltaiseksi, vaan ainoastaan enemmän syvimmän itsemme kaltaiseksi. Joten luottamus itseemme ja siihen, että oma kokemuksemme on siinä hetkessä oikein, on hyvä. Kukaan opettaja tai meditaatioguru ei voi olla sinä, etkä sinä hän, joten ainoa ja viisain opettajasi voit olla vain sinä itse. Luota ja uskalla kuunnella itseäsi.

Yrittämisestä luopuminen

Ihmisen elämään kuuluu onnistumisen yrittäminen niin suuressa voimakkuudessa, että sen huomaaminen voi aluksi olla hyvinkin sokea piste. Meditaatiostakin voi tulla yritys saavuttaa jokin henkevä tila. Meditaation ainoa tavoite on tulla omaksi itseksemme. Et voi siis onnistua tai epäonnistua harjoituksessasi. Kuoriutumisesi perhoseksi on sinun oma matkasi ja kaikki sen vaatima aika ja vaiheet kuuluvat siihen. Jos tunnet itsesi kireäksi tai kehoasi kipuaa, älä yritä väkisin irroittautua siitä. Havaitse ja hyväksy tilanteet tässä hetkessä niin kuin ne ovat. Mitä enemmän yrität muuttaa tilaasi, sitä enemmän viet huomiota pois itsestäsi ja siitä mitä on, halusit tai et. Ennemmin tai myöhemmin avaudut sisäisesti enemmän ja olosi muuttuu itseäsi kuunnellen paremmaksi.

Hyväksyminen

Se mitä on nyt, se on. Sen kieltäminen ei vie sitä pois, vaan kuluttaa vain enemmän energiaamme. Asioiden kieltäminen, olivatpa se sitten ulkoisia asioita, pääkipua tai tunnetiloja, ei vie niitä pois, vaan päinvastoin, sitä näkyvämmäksi ne mielessämme nousevat. Hyväksymisen tilaa edeltää useita hetkiä, jolloin haluamme taistella, kieltää tai kapinoida. Kaikki tuo on osa paranemisprosessia, jossa lopulta pääsemme hyväksynnän syliin ja asiat voivat vihdoin alkaa hellittämään otettaan meistä. Sinun on hyväksyttävä itsesi sellaisena kuin olet tällä hetkellä, ennen kuin voit todella alkaa muuttua. Hyväksyminen ei tarkoita pahojen asioiden oikeuttamista tai sitä, että sinun on pidettävä kaikesta siitä mitä on tai tunnet. Se ei myöskään tarkoita sitä, että lakkaisit kehittämästä itseäsi positiiviseen suuntaan. Hyväksyntä on ikään kuin terveellinen ja ainoa kasvualusta, jossa voit kasvaa suuriinkin muutoksiin ja elää oikeasti nykyhetkessä.

Irti päästäminen

Kaikki mitä on, tunnet ja koet, menee ohi. Sellaista tunnetta tai hetkeä ei ole olemassakaan, joka ei menisi ohi. Irti päästämisessä me harjoitamme myös päästämään irti tulevaisuuden ajatuksistamme tai takertumisesta menneisyyteen. Se onnistuu asettumalla tarkkailijan rooliin. Kaikki mitä ajattelemme tai tunnemme on ohimenevää ja ajatuksiimme takertuminen on oman mielemme vankila.

Jon Kabat-Zin kuvailee kirjassaan Täyttä elämää, miten intialaiset pyydystävät apinoita. He sitovat tyhjäksi koverretun kookospähkinän puuhun ja laittavat sen sisään banaanin. Sitten he poraavat pähkinän toiseen päähän apinan käden mentävän reiän. Apinan käsi mahtuu reiästä kookospähkinän sisälle sormet suorana ja tarttuu pähkinän sisällä olevaan banaaniin. Apina voisi vapauttaa itsensä päästämällä irti banaanista ja vetämällä suoristuneet sormensa ulos reiästä. Banaani kädessä käsi ei mahdu ulos. Apina kuitenkin haluaa pitää kiinni banaanistaan ja jää näin pakkomielteensä vangiksi. Me voimme päästää irti ajatuksistamme ja banaanista. Teemme niin itse asiassa joka ilta, kun nukahdamme, koska jos emme päästä irti, me emme nukahda. Jos siis pystyt nukahtamaan, osaat jo irtipäästämisen taidon. Sinun tulee vain harjoittaa sitä valvetilassa.

Hiljaisuuteen laskeutuminen ja apinan mieli

Ensimmäisenä päivänä hiljaisuuden alkaessa, sinkoili mielessäni ajatuksia kuin ilotulitteita. Yksi havainnollistava meditaatioharjoitus onkin laskea ajatuksia ikään kuin mielensä tarkkailijana, sivusta seuraten. Huomasin millaisiin hassuihin juttuihin mieleni poukkoili: 1. ”Kyllä on tyhmiä juttuja päässä”, 2. ”Onkohan tuo syreeni, vaikkei siinä ole kukkia?”, 3. ”Täällä tuulee kovasti, tuleekohan myrsky”, 4. ”Tuolla on kivat vaatteet”, 5. ”Mitäköhän me syödään kahvilla”, 6. ”Moneskohan ajatus tämä jo oli?”, 7. ”Vihreä”, 8. ”Oliko tuo ”vihreä” ajatus?”, 9. ”Hahaa, tyhmä ajatus!”, 10. ”Nyt kävelen aivan hitaasti”, 11. ”Tuossa on pyöreä kivi”… Mindfulness ja meditoiminen avaavat meille portin alitajunnan datapankkiin, joka on 10 miljardia kertaa suurempi kuin päivätietoisuutemme. Se, että yleensä havaitset ohi vilahtavia ajatuksiasi avaa sinulle jo oven omaan alitajuntaasi.

Mieli on kuin apina, sillä ei ole ylpeyttä.

gibbon-826010_1920Mieli on kuin apina, sillä ei ole ylpeyttä. Se ei toimi ja ajattele sivistyneesti ja loogisesti, kuten arvovallallemme olisi sopivaa. Mieli ajattelee mitä vain, koska se on sen luonto. Tarkkailijana huomasin jo ensimmäisenä päivänä, toki jo meditaatiota harjoittaneena, että ajatusteni havaitseminen on käynyt minulle entistä helpommaksi. Huomasin myös, että niiden arvottaminen on jonkin verran vähentynyt. Ensimmäisen päivän ajatukset lähinnä huvittivat minua. Tietoisuus siitä, että kaikilla on oma apina päässään ja se, että toiset eivät kuule ajatuksiani, auttaa ainakin minua omieni hyväksymisessä.

Ensimmäisenä iltana vatsaani sattui ja aluksi ajattelin, että kipu häiritsee retriittiäni. Halusin siitä eroon. Muutamassa tunnissa olin kuitenkin vatsakipuni kanssa ok, koska pyristelyistäni huolimatta, se vain oli minussa. Kipu ei pilannut mitään, sopeuduin siihen jotenkin ja luovuttuani halustani lopettaa se väkisin, sekin meni lopulta ohi.

Kävin lyhyellä reippaammalla lenkillä molempina iltoina, koska kehoni kaipasi herättelyä. Rauhallinen istuminen, käveleminen ja makaaminen hidastavat jonkin verran kehoni toimintaa ja koin lyhyen reippailun ainoastaan itseäni kunnioittavana hellyydenosoituksena. Iltapesulla sähköhammasharjaani käynnistäessä mietin tovin, onko sekään sallittu laite, mutta päätin siinä kohtaa ajatella hampaideni hyvinvointia. Nukuin ensimmäisen yön todella hyvin ja ymmärsin nukkumaan mennessäni, kuinka älylaitteiden sulkeminen illalla ajoissa on todella terveellistä. Huomasin myös, etten kaivannut Facebookkia tai Instagramia ja minulle oli samantekevää ”mitä, missä ja milloin”. En halunnut tehdä tai tietää mitään.

Mieli rauhoittuu ja apina istahtaa tarkkailemaan

Villa Mandala

Villa Mandala ja kivilabyrintti.

Toiseen aamuun heräsin ilman herätyskelloa vaivattomasti aamuharjoitukseemme. Vatsani murisi nälkäänsä, jota lempeydellä kuuntelin. Me teimme istumameditaatio- sekä mindfulness -jooga –harjoitukset ennen aamupalaa. Aistit terävöityvät ja heräävät meditoidessa ja hiljaisuudessa niin, että kaurapuuro, kananmuna ja itse tehty leipä maistuivat taivaallisilta. Oli jännää huomata, miten hiljaisuus tuntui minusta ainoastaan ihanalta. Ei epämukavalta tai kiusalliselta, ei kertaakaan. Normaalisti olisin ihmetellyt ääneen, miten hyvää aamiainen olikaan, mutta nyt sitä ei tarvinnut kertoa kenellekään ja sitä paitsi se oli sanomattakin selvää.

Toisen päivän aikana huomasin etsiväni mielestäni jotain ärsyyntymisen tai turhautumisen merkkejä. Mieleni ehkä ajatteli, että ikävien tunteiden löytäminen olisi jotenkin osoitus siitä, että olen tietoisempi. Päivän mittaan tajusin hölmön ajatukseni ja unohdin asian. Pääni oli ikään kuin hiljentynyt ja apinakin istui tarkkailijana aivoissani. Ajatuksia oli selvästi vähemmän. Arvottamista havaitsin silti, mutta ilokseni sekin oli lähinnä positiivista.

Pääni oli ikään kuin hiljentynyt ja apinakin istui tarkkailijana aivoissani.

Toisena iltana kävimme ihanassa Villa Mandalan puusaunassa. Tusinan verran naisia saunoi katsomatta, koskematta tai sanomatta mitään kuuman ja tuoksuvan saunan sylissä. Kaikki soljui kuin itsestään ja ruuhkaa tai kummallisia tilanteita ei syntynyt. Ihanasta, kuumasta saunasta huolimatta, uni ei kuitenkaan ottanut tullakseen toisena iltana. Jotain ajatuksia pyöri päässäni, mutten enää jaksanut kuunnella mieltäni. Aamulla olisin halunnut jäädä nukkumaan. Vitkuttelin sängyssäni ja ehdin nipin napin aamuharjoitukseemme.

Kiitosmatka

Ganesha

Ganesha, hyvän onnen, viisauden ja älykkyyden jumala.

Aamumme alkoivat siis klo 7.30 harjoittamalla ja ohjatut harjoitukset loppuivat klo 20.30. Päivien aikana meillä oli n. kaksi tuntia itse ohjattua harjoitusta, jolloin teimme kukin mitä halusimme. Useat lepäsivät hieman, toiset tekivät kävelymeditaation luonnon helmassa. Syöminen, saunominen ja kaikki valveillaoloaika oli harjoittamista, koska mitään ”ylimääräisiä” ärsykettä meidän elämäämme ei retriitissä kuulunut.

Kaikki kestivät retriitin hiljaisuudessa, mitä päässä sitten pyörikin. Paitsi, että enhän minä voi sitä varmasti tietää 🙂 Yksityiskohtana paljastankin, että kolmanteen päivään herätessäni säikähdin patteriherätyskelloni kilinää niin paljon, että suustani pääsi huudahdus ”auts, kamala ääni”. Arvotin äänen silmänräpäyksessä negatiiviseksi. Retriittini ei silti mennyt siitäkään pieleen. Sisäisen hymyn se kuitenkin sai aikaan.

Oma retriittini oli ihana ja hiljaisuus oli minulle yllättävän helppoa. Toki matkani tähän on ollut pitkä ja välillä tuskallinenkin. Elämässäni on ollut myös aika, jolloin mielestäni mikään ei ollut hyvin ja sinä hetkenä tällaisen hiljaisuuden sietäminen oli minulle kaukainen ajatus. Tiesin silloinkin tämän päivän koittavan, koska olen aina ajatellut lohduttavasti ”jonain päivänä tämäkin on vain muisto”, vaikka lohduttava ajatus ei joka päivä ollutkaan päällimmäisenä. Kuvasin retriittiäni ohjaajalleni Sirpalle eräänlaiseksi kiitollisuusmatkaksi. Retriitissä todella tajusin, millaisen muutosmatkan olen itsessäni kulkenut. Huomisesta en tiedä. Nyt on hyvä, joskus voi olla taas toisin. Kaikki kuuluu elämään.

Vesi katoaa ja paljastaa altaan joskus puhdasta hiekkaa,
joskus kauniita kiviä ja simpukankuoria,
joskus taas levää ja vanhoja kenkiä,
joita emme maailmaamme kaipaa.
Aina tulee kuitenkin uusi vuorovesi,
joka tuo uudet vedet tullessaan.
Huuhtoo rannan ja jättää jälkeensä tilan,
joka toisessa hetkessä on taas mennyt menojaan.

Minun piti lähteä retriitistämme hieman aikaisemmin kuin toisten, koska perheemme matka pohjanmaalle ei voinut odottaa. Menimme saattamaan rakasta ihmistä taivasmatkalle sukulaisten ja ystävien kanssa. Jätin kuitenkin mielessäni hiljaa jokaiselle ryhmäläisellemme heipat ja kiitokset siitä, että he kaikki olivat siellä kanssani. On uskomatonta huomata, miten läheisyyden tunne jokaiseen retriittiläiseen kasvaa, vaikka emme puhuneet tai edes katsoneet toisiamme. Läheisyyteen ei tarvita sanoja.

tide-569367_1920Elämä on lahja. Jokainen hetki kuuluu siihen, vaikka joskus sitä on vaikea hyväksyä. Kipu, tuska ja epätoivokin ovat etappeja tiellämme, joiden kautta syntyy jotain uutta ja kaunista. Hetket ja joskus jopa vuodetkin ovat kuin vuorovesiä, jotka tuovat tulvan sanomatta mitään. Vesi katoaa ja paljastaa altaan joskus puhdasta hiekkaa, joskus kauniita kiviä ja simpukankuoria, joskus taas levää ja vanhoja kenkiä, joita emme maailmaamme kaipaa. Aina tulee kuitenkin uusi vuorovesi, joka tuo uudet vedet tullessaan. Huuhtoo rannan ja jättää jälkeensä tilan, joka toisessa hetkessä on taas mennyt menojaan.

”I never change, I simply become more myself”
– Joyce Carol Oates

Hyväksyntää omalle apinallesi toivoen,

Mirva

Mirva Mäki-Petäjä, mentaalivalmentaja, neurocoach, liekki coachingLiekki blogi keskittyy mielenharjoittamiseen valmennuksellisten teemojen ja ajankohtaisten asioiden kautta.

Mirva Mäki-Petäjä on Liekki Coaching Oy:n omistaja ja yrittäjä, mentaalivalmentaja, LCF Life Coach®, neuro coach, esikoiskirjailija ja Mindfulness CFM® -opiskelija.

Elämänmuutos – 11 tositarinaa ihmisistä käännekohdissa -kirjan uusi julkaisupäivämäärä on 10.8. Voit tilata kirjan jo ennakkoon tästä.