Kymmenen epämiellyttävää merkkiä, joista tiedät olevasi oikealla polulla.

bracelet-1198737_1920Kuten lupasin viime viikolla, kerron niistä kymmenestä epämiellyttävästä merkistä ja tunteesta, joita voimme kokea elämänmuutoksen yhteydessä ajoittain. Haluan sinun tietävän, että kaikki tunteet ovat normaaleja ja menevät ohi. Nämä asiat osoittavat sinulle vierailullaan, että muutoksesi on todellinen ja että teet oikeita asioita.

Kun epämiellyttävä tunne tulee elämäämme, on hyvä pysähtyä tunnistamaan se. Yleensä me nimittäin säikähdämme niitä ja haluamme kääntyä kannoillamme. Aivomme vastustavat muutoksia hanakasti, koska pelkäävät epävarmuutta, jota uskomuksemme ja pelkomme nostavat muutoksessa pintaan.

Muutos tarkoittaa siirtymistä jostakin totutusta tilanteesta toiseen. Se tarkoittaa harvoin sitä, että laitamme koko elämämme remonttiin. Kuitenkin sanana muutos on suuri ja pelottava. Ehkäpä muutoksen sijaan meidän pitäisikin puhua tietoisesta kehityksestä tai paremmista tietoista valinnoista.

Muutokset ovat erikokoisia ja tarkoittavat eri asioita eri ihmisille. Esimerkiksi tupakanpolttamisen lopettaminen voi olla jollekin pieni ja toiselle suuri muutos. Kaikki on yksilöllistä. Jokainen tietää miten hyödyllistä tupakasta olisi luopua, mutta tietoisuus siitä ei kuitenkaan riitä tekemään siitä useimmille helppoa. Sama on esimerkiksi haitallisesta ihmissuhteesta luopuminen. Sekään ei yleensä ole helppoa, vaikka tietäisimme sen olevan meille terveellistä. Hallitussa elämänmuutoksessa tunteiden ja haasteiden tiedostaminen  on erittäin tärkeää. Se auttaa meitä tekemään itsellemme parempia valintoja ja onnistumaan niissä.

Ihanat, kamalat tunteet

1. Tunne, että olet eristyksissä muista

Suuret henkilökohtaiset muutokset ovat luonteeltaan yksityisiä. Ne vaativat meiltä yksinäisyyttä ja siksi väliaikainen eristäytymisen tunne läheisistä on täysin normaalia.

2. Keskittymisvaikeudet

Muutos kuormittaa aivojamme raskaasti ja ylikuormittuneena ne eivät toimi normaalisti. Vasen aivolohko, joka tekee suurimman osan jokapäiväisistä askareistamme, ylikuumentuu tilanteessa herkästi. Siksi unohtelu ja keskittymisvaikeudet ovat täysin normaalia, eivätkä merkki alkavasta dementiasta.

3. Ahdistus ja levottomuus

Kaikki muutokset, johtuivatpa ne sitten työstä, ihmissuhteista, elämäntavoista tai henkisestä muutoksesta, herättävät tunteemme pintaan. Muutos herättää meissä kokonaan uusia ajatuksia ja tuo luovuuden tullessaan. Ikävä kyllä mielemme täyttyy silloin myös helposti huolilla. Ylitsepursuavat uudet tilanteet ja tunteet voivat aiheuttaa ahdistusta ja levottomuutta, mutta nekin ovat täysin normaaleja muutosprosessissa.

4. Ärsyyntyminen

Kun muutoksessamme on kysymys positiivisesta asiasta omassa elämässämme, on täysin tyypillistä ärsyyntyä itselleen läheisten ihmisten seurassa. Vanhat tapamme ovat kietoutuneet myös läheisten ihmistemme tapoihin. Muutos meissä aiheuttaa erilaista käytöstä myös heissä. Muuttunut dynamiikka kanssakäymisessämme aiheuttaa herkästi ärsyyntymistä puolin ja toisin.

5. Pelko ja suru

Mitä suuremmasta ja tärkeämmästä muutoksesta on kysymys, sitä suurempaa on usein myös tuntemamme pelon määrä. Suurten muutosten alussa jopa paniikin tunteet ovat luonnollisia. Silloin haluaisimme vain juosta karkuun. Juokse-tai-kuole –reaktio on aivoillemme luonnollinen, mutta alkeellinen selviytymiskeino. Älä juokse pakoon. Ota tunteet vastaan ja anna itsellesi aikaa rauhoittua. Pelko on osoitus siitä, että muutos on sinulle merkityksellinen. Luota siihen, että pelon tunteesikin menevät ohi.

Suru on merkki menetetyn elämäntavan katoamisesta. Se kuuluu normaalina suureen muutokseen ja sitä tulisi käsitellä myös asiaankuuluvana surutyönä.

6. Yhteenotot

Kun ihminen haluaa muutoksen, se tarkoittaa usein sitä, että hän tuntee tyytymättömyyttä jollain alueella elämässään. Se voi liittyä myös läheisiin ihmisiin. On siis täysin normaalia, että muutos voi aiheuttaa läheisten ihmisten välille eripuraa. Muutosta läpikäyvän ihmisen onkin houkuteltava toiset näkemään uudet, terveemmät toimintamallit suhteessa häneen ja asettaa näin omat uudet rajansa. Se voi olla suuri palvelus kaikille.

7. Tyytymättömyys

Tyytymättömyyden tunne ei ole merkki siitä, että muutos ei toimi vaan siitä, että se toimii. Positiiviseen muutokseen pyrkivän ihmisen on vaikeaa tyytyä enää vanhoihin opittuihin ja toimimattomiin tapoihin niin itsessään kuin toisissa. Hän haluaa parempaa ja siksi pintaan nousee helposti tyytymättömyyden tunne.

8. Tunne, että olet eksyksissä

Se, että tunnet itsesi eksyneeksi ei tarkoita myöskään sitä, että olisit väärällä tiellä. Muutos tuo tiellesi säkillisen uusia odotuksia, tunteita ja kokemuksia. Koko todellisuutesi ympärilläsi voi olla muokkaantumassa erilaiseksi. On täysin normaalia tuntea olevansa välillä eksyksissä, kun törmää jatkuvasti uusiin asioihin.

9. Ihmissuhteiden kyseenalaistaminen

Kun teemme suuren muutoksen itsessämme, muuttuu myös elämämme. Pienemmissä muutoksissa muuttuu vähemmän, mutta siltikin jotain muuttuu. Ystävyyssuhteet voivat joutua muutospaineen alle. On täysin luonnollista, että muutoksen läpikäyvä ihminen kyseenalaistaa ja testaa myös ihmissuhteidensa toimivuutta, vaikka suhde olisikin alkujaan terveellä pohjalla. Tämä koskee myös parisuhdetta. Voi olla, että jotkut ihmissuhteet eivät taivu muutokseen ihmisen persoonassa ja elämässä, ja se voi loppupeleissä olla jopa hyvä asia kaikille.

10. Kummalliset ja intensiiviset unet

Vaikka sinä nukut, aivosi valvovat ja paiskivat yötöitä. Ne prosessoivat kaikkea uutta ja hämmentävää, jota uudet valintasi niille tarjoavat. Tämä voi aiheuttaa kummallisia, intensiivisiä ja negatiivisiakin unia. On hyvä muistaa, että unet ovat aivojen tapa selviytyä ja selvittää uusia kokemuksiaan.

Olipa muutoksesi suuri tai pieni, tuo se mukanaan uusia tilanteita ja nostaa pintaan tunteita. Useat tunteet ovat onneksi positiivisia ja ne auttavat meitä myös osaltaan pääsemään näistä negatiivisista eteenpäin. Kaikella on kaksi puolta ja jos jotain uutta haluaa elämäänsä, tarkoittaa se yleensä sitä, että jostain vanhasta ja tutusta on luovuttava. Muutosprosessissa on tärkeää tunnistaa ja hyväksyä kaikki tunteet sekä ymmärtää, että ne eivät jää lopuksi ikää. Tunteet tulevat ja menevät. Tärkeintä on yrittää nähdä niiden taakse, todelliset syyt ja pelot sekä se, mitä ne oikeasti yrittävät viestittää meille. Muutos on tärkeää ja luonnollinen osa elämäämme. Ne kasvattavat meitä ja auttavat usein löytämään lähemmäksi itseämme sekä elämämme tarkoitusta.

Ensi kerralla keskityn tunteiden hallintakeinoihin ja valintoihin, joita tekemällä me still-life-1139582_1920voimme helpottaa oloamme nopeasti stressissä ja muutoksessa. Tiedossa siis enemmän positiivisia juttuja 🙂 Valmentajana ja elämänmuutoksesta kirjoittaneena koen kuitenkin, että näistä hankalistakin asioista on hyvä puhua reilusti. Avoimuus tässäkin asiassa auttaa meitä kaikkia matkallamme.

❤ Mirva

 

Liekki blogi keskittyy mielenharjoittamiseen valmennuksellisten teemojen ja ajankohtaisten asioiden kautta.
Mirva Mäki-Petäjä on Liekki Coaching Oy:n omistaja ja yrittäjä, mentaalivalmentaja, LCF Life Coach®, neuro coach, esikoiskirjailija ja Mindfulness -opiskelija (CFM®)

Elämänmuutos – 11 tositarinaa ihmisistä käännekohdissa -kirjan uusi julkaisupäivämäärä on 10.8. Voit tilata kirjan jo ennakkoon tästä.

Jos haluat kirkastaa omat tavoitteesi ja rakentaa itsellesi konkreettisen muutospolun tule Onnistunut elämänmuutos -kesäleirille. Tiedossa on neljä rentouttavaa ja konkreettisia apukeinoja antavaa päivää merellisessä Lauttasaaressa, Helsingissä. Aikusten kesäleirille voit ilmoittautua tästä.

 

Lähde tunnelistaan: http://www.davidwolfe.com

2 kommenttia artikkeliin ”Kymmenen epämiellyttävää merkkiä, joista tiedät olevasi oikealla polulla.

  1. Paluuviite: Tekeekö elämänmuutos onnelliseksi? | Liekki Coaching

  2. Paluuviite: Muutoksen hetki ei ole ”sitten kun” | Liekki Coaching

Kommentointi on suljettu.